@ 2017 Softartivistit

Uudessa maassa

18.03.2017

Softartivistit eivät voi aina tehdä kaikkea yhdessä. Työparimme kätevämpi puolisko, Virpi Vesanen-Laukkanen on pitänyt Helsingin työväenopistossa Stadin osaamiskeskuksen opiskelijoille kankaanpainokurssia, joka järjestetty osana Suomea ja oppimisvalmiuksia maahanmuuttajille -koulutusta.

 

 

Kurssilla on ollut opiskelijoina aikuisia useasta eri maasta. Osa heistä osaa vähän suomea, osa ei ollenkaan, mukana on myös luku- ja kirjoitustaidottomia henkilöitä. Virpi kokee, että ryhmän kanssa toimiessaan hän on saanut ja joutunut ottamaan koko persoonallisuutensa, elämän- ja opetuskokemuksensa käyttöön. Kankaankuviointi on kuitenkin sopinut hyvin ryhmille, joissa enemmistö opiskelijoista on nuorehkoja miehiä.

 

Mukana Virpin tunneilla on ollut Stadin osaamiskeskuksen työntekijä. Yhteistyö on ollut antoisaa. Eräs käsityötunneille asetetuista tavoitteista on saada onnistumisen kokemuksia. Virpi kertoo, että niitä saa myös opettaja. ”Iloinen opettaja ja iloiset oppilaat” totesi eräs opiskelija viimeisen opintokerran päätteeksi.

 

Lue lisää Opistosta käsin -blogista

 

Uudessa maassa -näyttely
Maahanmuuttajaopiskelijoiden kankaanpainotöitä
Opistotalo, Helsinginkatu 26, 2.krs Aulagalleria
1.-22.3.2017
ark. 9-21, la-su 10.16.30

 

 

 

 

 

 


 

Share on Facebook
Share on Twitter
Please reload